CVT on konkreettinen, käytännöllinen, laaja-alainen, parhaiten ajan tasalla oleva laulutekniikka. Valtuutettuja CVT-opettajia toimii jo 26 maassa, joista jokainen on saanut koulutuksensa CVT-Instituutissa Tanskassa 3-vuotisessa koulutuksessa. CVT tarjoaa erittäin monipuoliset työkalut kaikille äänenkäytöstä kiinnostuneille.
25-vuotisen intensiivisen tutkimuksen tuloksena laulaja, pedagogi ja tutkija Catharine Sadolin on kehittänyt tekniikan, jonka avulla jokaisen on mahdollista oppia laulamaan haluamallaan tavalla. Tekniikan pääperiaatteisiin kuuluu, että kaikki ihmisäänet ovat mahdollisia tuottaa terveesti ja ääntä rasittamatta. CVT kattaakin lähes kaikki äänen soundit, laulutyylit ja efektit. Kaikkiin soundeihin on mahdollista löytää työkalut, jotka auttavat ääntä toimimaan turvallisesti. CVT:n avulla saat ääneesi lisää kantavuutta, voimaa ja kestävyyttä. Opit laulamaan ilmaisuvoimaisesti niin matalalta kuin korkealta ja äänialasi laajenee. Opit käyttämään erilaisia äänensävyä, volyymia ja tyylejä.
CVT perustuu ihmisen anatomiaan ja fysiologiaan, opetus on konkreettista ja selkeää ja se on helposti omaksuttavissa. Tavoitteena on oppia työskentelemään kehon kanssa eikä sitä vastaan. Suuri osa laulunopetusta onkin poistaa kehon kontrolloimattomia jännitystiloja, jotka ilmenevät esimerkiksi kurkun kuromisena, käheytymisenä ja siinä, että esimerkiksi korkeita ääniä on vaikea saavuttaa. Kun kehon jännitystilat poistetaan ja löydetään yhteys äänen ja kehon välillä, ääni soi taas vapaasti.
Laulaminen ei ole vaikeaa. Ihmisääni ei ole monimutkainen instrumentti, meillä kaikilla on se ja me kaikki käytämme sitä joka päivä. Toki ammattilaulajaksi oppiminen vaatii paljon harjoittelua , mutta kun tietää miten lauluääni toimii ja miten sen luonnollisia ominaisuuksia voi käyttää ja kehittää, niin suurin osa tarvittavista taidoista on hyvin helppo omaksua.
Sadolin on luokitellut äänet selkeäksi järjestelmäksi, jota voidaan soveltaa kaikkiin musiikkityyleihin. Tekemällä oikeat valinnat oikeassa hetkessä, voit laulaa mitä vain täysin turvallisesti. CVT on työkalu, jonka avulla itse voit päättää kuinka ilmaiset sen mitä haluat ilmaista. Voit muokata ääntäsi eri tyyleihin ja tulkintaasi sopivaksi. CVT:ssa ei ole vain yhtä ideaaliääntä, yhtä ainoaa oikeaa laulutapaa. Se on tyyleistä ja esteettisistä arvoista vapaa. Laulajan ei tarvitse rajoittaa pyrkimyksiään opettajan maun mukaan. Opettaja on laulajaa varten! Opettajan tehtävä on auttaa laulajaa saavuttamaan haluamansa laulutapa terveellisellä tavalla. Opettaja pystyy esimerkiksi kuulemaan jos laulajalla on kuroutumia ja ehdottaa miten laulaja voisi vapautua niistä.
Opetuksessa etsitään jokaiselle henkilökohtaiset harjoitteet ja kasataan työkalut, jotka toimivat juuri hänelle. CVT:aan kuuluukin pedagoginen lähestymistapa, jossa etsitään kullekin laulajalle oma ja konkreettisin tapa oppia. Vaikka CVT perustuu anatomiaan ja fysiologiaan, myös muut oppimistavat ovat koko ajan käytössä. Jotkut oivaltavat asiat parhaiten fyysisten tuntemusten kautta, jotkut matkimalla, jotkut visuaalisuuden kautta ja jotkut mielikuvien kautta jne. Jokaiselle laulajalle etsitään omat sanat, harjoitteet ja tavoitteet unohtamatta lihasmuistin tärkeyttä.
CVT antaa halutessasi mahdollisuuden oppia käyttämään laulussasi erilaisia tehosteita. Kaikki soundit hiljaisista huokoisista balladeista rajuun metalliseen rockiin, säröt, murinat, örinät, breikit, vibrato ja korukuviot ovat mahdollisia löytää ja muodostaa turvallisesi, jos laulutekniikan perusperiaatteet ovat kunnossa.
Hyvä laulutekniikka on väline, joka auttaa meitä ilmaisemaan itseämme. Tärkein asia laulamisessa on kuitenkin ilmaisu, viestin välittäminen, tarinan kerronta. Se miten ja mitä välitetään on taiteellinen valinta, jonka jokaisen laulajan on tehtävä itse.
Kun tietää miten lauluääni toimii ja miten sen luonnollista ominaisuuksia voi käyttää ja kehittää, niin suurin osa tarvittavista taidoista on varsin helppo omaksua.
KUKA TAHANSA OSAA LAULAA, JOS LAULUÄÄNI ON RAJOITTEISTA VAPAA!!
Lisää tietoa www.completevocalinstitute.com